keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Raumalla nuorten työpaja kuuskajaskarissa

Nuorten työpajan perinteinen talkoo/virkistyspäivät ovat jälleen Kuuskajaskarissa 28.5.-29.5. Nuoret ja ohjaajat mm. pesevät ikkunoita, haravoivat pihaa ja raivaavat maastoa. Korvaukseksi he saavat täyden ylöspidon, saunan ja seinäkiipeilyä. Systeemi on toiminut hyvin ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Järjestelyssä ovat mukana Kuuskajaskarin yrittäjä, Nuorten työpaja ja Rauman kaupungin ympäristötoimi.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Koekalastusta Pinokarin rannalla

Pinokarin rannalla koekalastettiin ja etsittiin siian poikasia, yhtäkään ei löytynyt, sensijaan kolmepiikkejä ja hietatokkoja.

Lammasaitatalkoot

Kuuskajaskarin lammasaitatalkoot 23.5. onnistuivat erinomaisesti. Osallistujia oli 10, mm.  laitesukeltajat olivat hyvin edustettuna. Tolpat otettiin metsästä, aitaa vedettiin 200 metriä, aluetta siistittiin, risut kasattiin valmiiksi poltettavaksi. Aita on saaren eteläpäässä, ykköstykin vieressä. Talkoolaiset saivat kalakeittoa ja hyvää raparperipiirakkaa. Sääkin suosi talkoita, vaikka aamulla tuuli hurjasti ja satoikin. Tuuli rauhottui päivällä.

Kanat Päivärantaan

Kaakattajat ovat taas saapuneet Päivärantaan. Paikalla on viisi kanaa ja kukko, ne ovat nyt vanhassa tutussa häkissä, ja sen kyllä tuodessa huomasi, vanhat tutut puuhat alkoivat heti.

torstai 21. toukokuuta 2015

Päivärannassa geokätköilyä

Päivärannassa kokoontuu 13.-14.6. paikallisia geokätköilijöitä. Lauantaina 13.6. yleisöllä on mahdollisuus tutustua ko. harrastukseen. Kätköilyyn on opastamassa kello 13.00-18.00 Petteri Koponen ja Jorma Lehti. Yleisöllä on mahdollisuus lähteä kiertämään kokeneiden kätköilijöiden kanssa saaren kätköjä. Tämä tapahtuu aamupäivällä. Tapahtumalla on säävaraus, muuten vapaa pääsy. Tervetuloa!

Kyyt Katavistossa

Kyilläkin on kevättä ilmassa, Katavistossa. Saaristossa tapaa sekä kyitä että rantakäärmettä, käytännössä jokaisessa isommassa saaressa, mutta niiden takia ei kannata jättää lähtemättä saaristoon. Molemmat käärmeet väistävät. Varmaankin punkit ovat vaarallisempia kuin käärmeet, eikä punkitkaan taida olla tällä seudulla ihan kauhean vaaralisia. Punkkitarkistus illalla.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Päivärannan lampaat

Lampaat tulevat Päivärantaan kesäkuun toisella viikolla. Kanat tulevat sitten, kun ne saadaan kiinni.

Kuuskajaskarissa tapahtuu

Kuuskajaskarissa monenmoista toimintaa. Kaivinkoneen kanssa etsitty saastuneita maa-alueita, lähinnä öljyn pilaamia, lisäksi kaivettu vanhaa kaatopaikkaa, joka on osoittautunut oikeaksi aarrearkuksi, rautatavaraa maan alla paljon.
Vanhan kaatopaikan läheisyyteen on ilmestynyt muutamia lukollisia metallitolppia, niillä tutkitaan pohjavettä.
Ykköstykin päällä tolpassa on lepakoiden seurantalaite, sillä kuunnellaan lepakoiden ääntelyä öisin. Tästä myöhemmin lisää. Samanlainen kuuntelulaite on Kylmäpihlajassa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Nurmeksen polkujuoksu

Nurmeksen ensimmäinen polkujuoksu onnistuneesti liikkeelle. Osallistujia melkein neljäkymmentä eli ensimmäiseksi kerraksi erittäin hyvin.

Päivärannan kevät

Kevät parhaimmillaan Rauman saaristossa. Päivärannassa tuomen lehdet jo pitkällä, rentukat kukkivat. ja merikotkat liitelevät taivaalla. Nyt kannattaa olla saaressa.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Nuorten työleiri Päivärannassa

Päivärannassa on taas perinteinen nuorten työleiri 8.-11.6. Tapahtuman nimi kuullostaa pahehmalta, kuin se on. Nuoret ovat aina tykänneet olla Päivärannassa kunnostamassa torppaa taikka raivaamassa rantoja. Hakijoita työleirille on niin paljon, ettei kaikkia pysty ottamaan mukaan. Toivottovasti ilmat lämpenevät siihen mennessä.

Pinokariiin lampaita

Taas on kesä lähestymässä ja ensimmäiset lampaat ovat saapuneet kesälaitumelle. Edellisen vuoden tapaan Pinokarissa on viisi ahvenanmaanlammasta.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kuuskajaskarissa lammasaitatalkoot

Lammasaitaa pystytetään Kuuskajaskarissa 23.5. kello 10.00 alkaen talkoilla. Tarkoitus on tehdä aitaus saaren eteläpäähän, lähelle betonilaituria. Aluetta raivataan samalla. Jis tällainen talkoilu kiinnostaa, ota yhteyttä Rauman saaristoisäntään, puh. 0445341967

Tässä olisi aitaa vielä rullalla, mutta nämä 200 metriä pitäisi saada maastoon jotenkin järkevästi. Ahvenanmaanlampaat tulevat sitten myöhemmin valmiiseen aitaukseen.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Pihluksensäikkä

Uusi nuotiopaikka  Pihluksensäikässä. Nuotiopaikalle  ei ole järjestetty polttopuuhuoltoa. Ympäristöstä löytyy paljon kuivia maapuita ja risuja. Tietysti puuta voi ottaa Pihluksen puuvajasta mukaan.
 

Partioleiri Pihluksessa

Pihlus 2015- partioleiri 30.7.-4.8.2015 Nurmeksen saaressa Raumalla.

Kataviston huvila

Kataviston huvila otetaan vuokrakäyttöön tämän kevään aikana. Tilaa huvilassa on noin kahdeksalle henkilölle. Ranta on suojaisa, parhaiten siihen pääsee pienellä moottoriveneellä, poijukin on tulossa, joka toivottavasti helpottaa isompien veneiden kiinnityksen. Huvilalla on sähköt, eli varustukseen kuuluu jääkaappi, sähköhella, lämmitys, mikro ja kahvinkeitin. Rannassa on nuotiopaikka ja sauna. Varaukset Rauman kaupungin neuvonnan, Pyyrmannin, kautta.
 

perjantai 8. toukokuuta 2015

Pihluksen laituri

Pihluksessa, Nurmeksen saaressa, on uusi upea laituri, tilaa on varmaankin kaksin verroin edelliseen vuoteen verrattuna, eikä se kasva enää heinää ja muuta pöpelikköä.

Uusia nopeusrajoituksia Rauman merialueelle?

Vesiliikenteen turvallisuuden lisäämiseksi Rauman kaupungin tekninen lautakunta pohtii seuraavassa kokouksessaan 12.5. , tekeekö se viranomaisille esityksen nopeusrajoituksista Saukot- Petäjäs- Syväraumanlahti - venereitille, luotsiväylälle Louttujen kohdalle ja Mustalahdelle.

Polkujuoksu Nurmeksessa, Nurmes-trail 2015

Toukokuun puolessa välissä, 16.5. , juostaan Nurmeksen saaressa polkujuoksu. Lähtö on Päivärannan torpalta 14.30. ja maali Nurmeksen kalamajalla, milloin kukakin sitten on perillä. Tämä on hienommalta nimeltä Nurmes-trail 2015, Nurmeksen polut avataan ensimmäisen kerran tällaiselle kisalle. Poluille tulee samalla luonnollista kulutusta. Älkää muut retkeilijät säikähtäkö ryntäileviä juoksijoita.

Lampaat Pinokariin


Lampaat saapuvat jälleen Pinokariin, Nurmeksen saareen. Samat eloisat ja kiipeilyhaluiset Ahvenanmaanlampaat tulevat viikolla 20. Jos haluaa tulla tervehtimään lampaita, voi veneen jättää Päivärannan laituriin ja kävellä siitä Pinokariin, matkaa kertyy kilometrin verran. Tietysti Pinokarin rantaankin voi veneen jättää. Siinä ei ole kylläkään laituria.