torstai 24. syyskuuta 2015

Laituri Vesiluomaan

Uusi, vanha laituri siirrettiin Vesiluomaan, ei se vielä paikallaan ole, mutta vähän mallillaan.

Tosiretkeilijä Pihluksessa

Pihluksessa on ollut tosiretkeilijä, joka ei halua käyttää vajassa olevaa kuivaa puuta, vaan tekee tulet ulkona olevasta tuoreesta koivusta. Sen kun saa palamaan, niin kyllä sitten tulen saa varmasti aikaiseksi missä ja milloin vain. Jäisi ainakin minulta tekemättä, mutta saisihan siinä retkeilyyn uutta haastetta.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Kylmäpihlaja

Kylmäpihlaja tänään Sisaruksista päin.

Sisaruksista savua

Ei tule Sisaruksistakaan savua ilman tulta, tänään on poltettu raivattuja katajia. Aluehan raivattiin perhosille paremmaksi elintilaksi, jos vaikka rinnehopeatäplä levittäytyisi uudestaan tänne. Vielä pitäisi jatkaa, saari on täynnä katajaa, niin kuin kyllä muutkin saaret täällä, kun ensin lampaat ovat hävinneet saarilta ja sitten retkeilijät, ei ole enää kuin ruohottuneita nuotiopaikkoja. Lasipulloja löytyy aika paljon, onneksi ne ovat pääsääntöisesti ehjiä, kyllä muovipullot ja tölkit ovat luonnon kammalta hyviä.
 
 
 
 
 
 
 
Nämä kuvat eivät ole ihan loogisessa järjestyksessä, mutta asia varmaan tulee selville.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Pinokarin katto

On nautinto olla katon alla, kun sataa kunnolla vettä, varsinkin jos kyseinen katto on pelastanut Pinokarin yhden aitan/navetan/ladon, joka muuten olisi lahonnut olemattomiin. Meillä on jonkinlainen velvollisuus pelastaa tuleville edes jotakin menneestä saaristolaiskulttuurista. Aitoja tapoja on vaikea pelastaa, mutta ainakin aidot rakennukset.

Vesisade merellä

Johan se syksykin tulee ja sateet sen mukana, onneksi on koppivene, että pysyy kuivana. Oikeastaan sitä taitaa tulla vanhaksi, kun mielellään istuu kuivassa sisällä.

Päivärannan kaakattajat

Päivärannan kanat ja kukko ovat muuttaneet talvisijoille, ei ole kettu taikka merikotka vienyt, vaikka häkki on tyhjä.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Syksy

Kesä on mukava, mutta syksy on vaihtelevan kaunis. Heinäkuussa on helteitä ja keli on usein samanlainen, valo tulee ylhäältä siniseltä taivaalta mutta syksyssä on dramatiikkaa.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kuuskajaskarissa pohjaveden tutkimusta

Kuuskajaskarin entisen kaatopaikan kohdalta tutkitaan pohjavettä. Näytteitä otettu, etsitään mm. öljyä ja raskasmetalleja. Sitähän ei sitten tiedä, löytyykö.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Susikarissa talkoot

Metsähallitus järjesti Anssi Riihiahon johdolla talkoot Susikarissa 10.-11. 9. Talkoissa raivattiin polkuja, siivottiin kesken jääneitä rakennelmia, poistettiin vieraslajeja ja poltettiin roskia. Osallistuja oli reilut kymmenen mm. Selkämeren ystävistä, nuorten työpajalta Raumalta, paikallisia kalastajia, metsähallituksen väkeä ja Raumaltakin. Tuloksia tuli ja olihan se hieno paikka, molemmat päivät olivat todella kauniita.
 
 

OKL:n opiskelijoita Päivärannassa

Rauman OKL:n kuvataiteen sivuopiskelijat aloittivat uuden lukuvuoden poissa luentosalista. Päivärannassa on ennenkin pidetty koulua, nyt siellä koulutetaan opettajia. Siis tänään, 11.9.2015.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Saaristolaistapahtuma

Tämän vuoden saaristolaistapahtuma on taas vietetty Päivärannassa. Päivä alkoi sateisena ja jyrähtelikin vähän, ei sentään päällä. Sade ja ukkonen ei onneksi säikäyttänyt saaristolaisia, vaan paikalla oli viitisenkymmentä osallistujaa. Hyvä kalakeitto syötiin sisällä, mutta kahvi voitiinkin jo nauttia ulkona. Tarjontaa oli kalakeiton lisäksi saaristolaisleipää, kotikaljaa ja kalapasteijaa. Korvapuustia ja piirakkaa. Ihan onnistunut hetki.


perjantai 4. syyskuuta 2015

Pinokari

Pinokariin, niin kuin kaikkialle muuallekin, on tullut syksy. Omenan kypsyvät. Pinokarin omenapuussa on vaan tänä vuonna vähän omenia. Näytti kyllä pihlajanmarjojakin olevan niukasti.

Saaristolaistapahtuma

Huomenna lauantaina on sitten taas saaristolaistapahtuma. Päivärantaan voi tulla millä vaan vesikulkuneuvolla, vaikka kirkkoveneellä.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Kirjoittaja

Blogin kirjoittaja yrittää terästäytyä kirjoittelussa, on tullut pitempi tauko. Saaristossahan tapahtuu koko ajan, milloin isompaa, milloin pienempää, mutta sen tietää, että aina siellä on kaunista. Kesä on vähän niinkuin ohi ja kaikki kesätyöntekijät ovat lähteneet kuka minnekin.

Päiväkoti Päivärannassa

Tämäkin on jo melkein perinne, päiväkoti Sinilintu kävi syysretkellä Päivärannassa. Väkeä oli Saksasta, Espanjasta, Dubaista tietenkin Suomesta. Lapset kävivät katsomassa  ja ruokkimassa eläimiä.

Saaristolaistapahtuma

Tulevana lauantaina on  jälleen jo perinteeksi muodostunut saaristolaistapahtuma Päivärannassa, tarjolla kalakeittoa ja haitarinsoittoa.

Sisarusten talkoot

Talkoot menivät onnistuneesti, saaren keskiosalta raivattiin katajaa aika paljon. Jossain vaiheessa syksyllä kasat poltetaan. Väkeä oli hiukan yli kymmenen. Ja oli kuuma.

Pinokariin uusi katto

Pinokarin pitkän aitan katolta ovat poistuneet siniset pressut, en tiedä miten veneilijät nyt osaavat ajaa Pinokariin, kun ei enää näy sinistä pitkälle  merelle. Katto on vielä hiukan kesken, mutta kyllä se siitä. Vuosien odotus on ohi ja yksi aitta on pelastettu.