torstai 31. maaliskuuta 2016

Sumua

Onneksi en ollut veneellä liikkeellä, sen verran paljon oli sumua merellä. Jäitä tietty on vielä, ettei muutenkaan olisi päässyt Päivärantaan veneellä.

 
Puuvalli

 
Säikkä
 
Zum Glueck war ich heute nicht mit dem Boot unterwegs. Die Sicht betrug bei heutigem Nebel nur etwa ein paar hundert Meter. Eigentlich gibt es auch Eis, man kann nicht mit dem Boot nach Päiväranta fahren.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Taidetta Kylmäpihlajaan


Veden alla – ympäristötekoja taiteen keinoin Raumalla 2016


 

Maaseudun Sivistysliiton tuottamassa ympäristötaiteen sarjassa olemme sukeltamassa veden alle vuonna 2016. Tutkimme ja avaamme yleisölle paikan tuntua ja paikan identiteettiä taiteellis-tieteellisin menetelmin, kesällä 2016 Raumalla ja Selkämeren alueella. 

KALANMAHA – yhteisöllinen ekotaideteos Kylmäpihlajassa ja Rauman kaupungin alueella


Kuvataiteilija Maritta Nurmi työskentelee Raumalla kesä-heinäkuussa. Hän tulee työskentelemään ekologisten teemojen parissa, jotka liittyvät jokamiehen velvollisuuksiin rannoilla ja veden äärellä. Taiteilija vietti kesän 2015 Raumalla tutustuen saaristoisännän avulla lähisaaristoon. Rauman saariin Nurmi toteutti myös väliaikaisen teoksensa kesällä 2015. Roskaaminen ja erityisesti haitallinen muovijäte on noussut esille moneen kertaan sekä Raumalla että kansainvälisissä raporteissa. Niinpä taiteilija haluaa jatkaa aiheen parissa myös kesällä 2016. Teosten materiaalina tulevat olemaan meren tuomat roskat, köydet ja muu kierrätysmateriaali, yhdistettynä luontoon ja luonnonmateriaaleihin.

Maritta Nurmen työskentelyn sisällöllisenä kimmokkeena ovat olleet erilaisten materiaalien maatumistiedot. Oletuslähtökohtana on, että asian syvällisemmästä tiedostamisesta seuraa parhaimmillaan käytöksen muutos. Voisivatko raumalaiset olla esimerkkinä muille suomalaisille ja pyrkiä vähentämään rantojen/saariston jätekuormaa? Miten meren tuomat jätteet, muovipullot ja muu roskat saataisiin siivottua pois vahingoittamasta luontoa, yhdessä asukkaiden ja kaupungin eri toimijoiden kesken?  Millainen olisi raumalainen eko-teko Itämeren puhtauden puolesta?  

Maritta Nurmen työskentely liittyy myös Rauma Biennale Balticum –näyttelyn viralliseen ohjelmistoon.
 
Unter dem Wasser- die Umweltaktion mit Hilfe von der Kunst in Rauma Sommer 2016
Später mehr auf Deutsch

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Puuvallin suntti


Kurkia

Kurjet Päivärannan rannassa, kyllä ne ovat tuossa kuvan keskellä, vaikka paljon mitään ei näykkään. Vesiluoman rannassa oli myös. Ja kuulemma Säikänsuntin tienoilla nähty västäräkki ja peippo.

 
Ein Paar Kraniche ruhen auf dem Strand von Päiväranta. Die sind  ziemlich die Mitte des Bildes.
 
Eine alte Bauernregeln: Kraniche, die niedrig ziehn, deuten auf warmes Wetter hin. Oder: Wenn man der Ruf von dem Kranich hört, darf man nicht mehr auf das Eis gehen. Auf finnisch: kun sä kuulet kurjen äänen, älä mene järven jäälle.  
 
 

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Luonnonhoito

Päivärannan-Pinokarin välistä aluetta hoidetaan tarkoituksena ennallistaa se sellaiseksi, kuin se on ollut silloin, kun eläimiä on laidunnettu ja pidetty alueella. Ajatus on palauttaa arvokas biotooppi, ranta/laidunniitty, jossa alkaisi kasvamaan tällaiselle niittyalueelle ominaisia kasveja. Samalla lisääntyy luonnon monimuotoisuus ja retkeileville ihmisille luonnon vaihtelevuutta. Jos tämä kaistale saisi kasvaa vapaasti (mitä voitaisiin ajatella tarkoituksenmukaisimmaksi toimeksi), niin ennen pitkään kuusi vallottaisi koko alueen ja muut kasvit häviäisivät kuusen pimentäessä maan. Tervaleppä on alueella pioneerikasvi, eli puu joka valtaa ensimmäisenä merestä nousevaa maata, tietysti muut mm. heinät valloittavat ensin, mutta puista leppä on ensimmäinen. Tälläkin alueella on ensimmäisen sukupolven leppiä. Leppiäkin raivataan hiukan maiseman avaamiseksi. Valoisuuden lisääntyessä on jo nyt mm. lehtotähtimö ja puna-ailakki lisääntyneet. Lampaat ovat auttaneet ranta-alueen hoidossa, pitäen aluskasvillisuuden kurissa, sekä versovat tuomenvesat. Nokkonen lisääntyy tällaisella alueella, koska lampaat eivät niitä syö. Nokkoset pitäisi niittää slloin tällöin.

Kuvassa tilanne, mistä joskus on aloitettu raivaus ja laidunnus.

 
Entkussekung. Mit Entkusselung wird in der Landschaftspflege die Beseitigung jungen Gehölze, sogenannten Kussel von Feuchtwiesen bezeichnet. Dabei wird mit Spaten, Motorsensen oder Motorsägen den aufkommende Gehölzaufwuchs entfernt, der meist Pionierbaumarten wie Erle, Weide oder Birke.
Extensive Beweidung- mehr als Landschaftpflege. Hier in Päiväranta und Pinokari haben Tierhaltung und Standortgerechte Beweidung nicht nur Landschaften geprägt, sondern auch zu einer enormen Artenvielfalt in der Kulturlandschaft gefuehrt.  Im Naturschutz und in der  Landschaftspflege gilt die Beweidung auch Heute noch als wichtigste Nutzungen und zugleich Pflegeform, um kostenguenstig den Erhalt von Artenvielfalt und Landschaftsschutz zu verbinden.
Doch Beweidung ist noch mehr: Weidetiere in der Landschaften gehört zur touristischen Visitenkarten und stehen fuer Erholung in attraktiven Kulturlandschaften und gesunden Umwelt.
 
Deutsche text von Deutsche Verband fuer Landschaftspflege
 

torstai 24. maaliskuuta 2016

Kuvia

Kuvia samalta päivältä, ilman selityksiä.




 
Einige Aufnahme von dem gleichen Tag, keine Erklärung.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Keväthämähäkki

Keväinen hämähäkki Päivärannan lammaskatoksen kattohuovalla, luultavasti ristihämähäkki.

 
Die Fruehlingsspinne liegt auf der bitumen Dachbahn von Päiväranta, möglicherweise eine Gartenkreuzspinne.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pinokarin sauna

Rauman seudun metsästäjät kunnostavat Pinokarin saunan talkoilla, tavaraa tuli mönkijän kyydissä ja jäitä pitkin. Aika paljon helpompaa, kuin veneellä raijaaminen.

 
Der Jagtverein von Rauma werden nächste Sommer einen Subbotnik machen.  Sie werden einen Sauna von Pinokari reparieren. Hier ist etwas Material zum Bauen.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Potkukelkkakeli

Tänään oli hyvä potkukelkkakeli Haapasaarenvedellä, ei tuullutkaan.

 
Heute war es sehr glatt draussen, auf dem Eis. Das beste Fahrzeug war jetzt ein Tretschlitten.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Wandern in der Insel Nurmes, Rauma

Vaeltelua Nurmeksessa, tämä on saksankielinen mainos, tässä ei ole mitään kummallista paikallisille.

Nurmes ist ein Wanderparadies: viele Wälder, schöne Strände, atemberaubende Ansichten und zwanzig kilometer brauchbare Pfäde.

In Nurmes gibt es viele Wanderwege und -Pfäde. Entlang der Wege finden sich mehrere Unterstände, wie eine Laavus. Hier gibt es eine Feuerstelle direkt neben an und Feuerholz zum Kochen dazu.

Hier gibt es auch einige buchbarer Huetten fuer Uebernachtungen, Vesiluoma und Vuorisola. Man findet hier in der Huetten oder in der Nähe z.B. Ofenheizung, Komposttoilette, Feuerstelle und Saunen.

Man kann im Sommer mit dem Kanu paddeln oder mit der Fähre  nach Nurmes fahren.

In Finnland existiert das Jedermannsrecht, man kann also z.B. durch Wälder wandern, Beeren sammeln und zelten.

Info:
www.rauma.fi/nurmeksen-retkeilyreitit
www.rauma.fi
www.retkikartta.fi
http://www.selkameri.fi/



lauantai 19. maaliskuuta 2016

Hyytävää

Merelläkin on nyt aika kylmät kelit, toisaalta hienoa, tietysti. Potkukelkalla kulkisi täydellisesti Haapasaarenvedellä, muualle en arvaisi ketään rohkaista menemään, kun en tiedä jäätilanteesta. Perjantaina tuuli niin kovin, että puhurit meinasivat viedä mennessään.


 
Es ist  wieder kalt und windig auf dem Meer. Mit dem Fahrrad gibt es keine Möglichkeit zu fahren, Hier findet man nur Glatteis, ueberall. Ein Tretschlitten wäre ein bässeres Fahrzeug. Sonst sehr schön, immer noch. 

torstai 17. maaliskuuta 2016

Nurmeksennokka

Haapasaarenvedellä kuljetaan autoilla, ja toisella puolella Nurmesta meri pauhaa vapaana.

 
Das tosende Meer, ganz offen ohne Eis. Anderseits gibt es etwa vierzig Zentimeter Eis, auf dem mit dem Auto fahren kann. So verschieden kann der Selkämeri-Nationalpark sein.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Mulahdus

Jää ei ole enää joka paikassa ihan vahvimmillaan.

 
Das Eis trägt nicht mehr immer und ueberall!

Kohtaamisia

Vadelma jo nostaa päätään.

 
Es ist also schon Fruehling, eine kleine Himbeere kommt durch die kalte Erde.

 
Mikä perhonen odottaa kesää? Was ist das fuer einen Schmetterling, der auf den Sommer wartet? 

maanantai 14. maaliskuuta 2016

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Tervaleppä

Tervaleppä on kaunis puu, kasvavana puuna ja puuaineksena. Sopii moneen pieneen koriste- taikka käyttöesineeseen.

 
Schwarzerle ist sehr schöner Baum. Das Holz ist schön gemasert. Man kann aus Erlenholz allerlei machen, kleine zierliche und nuetzliche Dinge.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Pihlus

Pihluksen puolella on jäätä meressä, ei kiinteätä ,mutta rantaan ei pääsisi veneellä. Kauempana meri on vapaa.


 
In Pihlus gibt es drei Feuerstelle, wo man ueber dem Feuer grillen kann. Hier gibt es auch zwei
 Laavus, die am Wasser liegen und schöne Aussicht bieten. Die Insel Nurmes ist sehenswerte Ziele auf ihre Wanderungen. Pihlus liegt in Nurmes und ist Anfangspunkt fuer zahlreiche Wanderpfade.
 

Haapasaarenvesi

Uusi työpäivä aluillaan.

 
Ein neuer Arbeitstag wird anfangen.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Lahdenaukio

Vaikuttaisi, että Kuuskajaskariin pääsisi vettä myöten, jos vain saisi veneen veteen. Kuva Petäjäksentien päästä.


Offenes Wasser von der Stadt Rauma zu der Insel Kuuskajaskari. Man kann schon mit dem Boot fahren. Wenn man nur irgendwo das Boot aufs Wasser lassen kann.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Päiväranta

Onhan maaliskuu kevätkuukausi, onhan! Päivä on kyllä pitentynyt aika mukavasti.

Es ist Fruehling auch hier in Finnland, in Rauma. Das ist kaum zu glauben. Es schneit und draussen ist es ziemlich kalt, aber es ist in Ordnung, hier in Finnland.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Retkellä Vuorisolassa

Keväisillä jäillä oli hyvä kulkea sekä polkupyörällä, että suksilla, kylläkin luistelusuksilla. Matkaa Kulhasista Vuorisolaan tuli noin kuusi kilometriä, päivä oli pilvinen, mutta muuten hyvä retkeilyyn. Vuorisolassahan on polttopuita ja nuotiopaikka, joten makkarat ja muut herkut lämpiää mukavasti. Haapasaarenvedellä kuljetaan edelleen autoilla, mutta toisella puolella meri on aivan auki, on se jotenkin mahtavaa, miten meri voi olla niin erilainen. Alin kuva on Susikariin päin ja ylin kuva on Haapasaarenvedeltä.




torstai 3. maaliskuuta 2016

Yöretkellä

Poikkeamassa Katavistossa.



Lautaa Päivärantaan

Joskus  pääsee kyydissä , samalla kulkee laudat ja muut tarvikkeet näppärästi perille saakka. Mökkiläiset käyttävät tilaisuutta hyväksi (kun on hyvät jäät), ja kuljettavat tavaraa, puuta ja muuta mökille, kaupunkiin.

Pyöräilemään

Tällä hetkellä Nurmeksessa on niin vähän lunta, että hiihtäminen siellä ei onnistu, mutta pyöräily sitäkin paremmin. Jäällä voisi kyllä luisteluhiihtää, mutta latua sinne ei saa. Siis Haapasaarenvedellä.



keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Jäistä

Rokinnokassa jäätä oli tänään ohuimmillaan 7 cm, Kataviston puolella noin 20 cm ja Haapasaarenvedellä 30-40 senttiä. Siellä kuljetaan autoillakin, mutta kyllä todellakin pitää tietää, missä voi kulkea. Kuvassa Rokinnokka, missä jäätä tosiaan on aika ohuelti.